Neljäs turnaus Campossa ei tuonut lisäpisteitä joukkueelle
Joulukuun turnaus pelattiin eilen Campo-Sportissa Rajakylässä. Vastustajina oli etukäteen ajatellut "Päävastustajat" SK General kuudennelta sijalta ja Ranko kahdeksannelta. Mehän oltiin ennen turnausta sarjan 7. Teoriassahan nämä olikin voitettavissa General pienellä ylisuorittamisella ja Ranko peruspelillä. Toisin kuitenkin kävi, koska moni meiltä alisuorittaa kuten allekirjoittanut ja joukkueenakin syöttöpelin laatu ja ajoitukset on todella hukassa. Kerrankin kun ei tarvitsisi puhua osanoton vähyydestä, huonosta kunnosta tai asenteesta. Niin sitten saadaan tällaista tunarointia; mikä on kyllä näkynyt treeneissäkin..
General aloitti ekan pelin tekemällä maalin 44 sekkaa avauksesta. Tutun kuuloista. Peli kuitenkin aaltoili tasaisena Hämäyksen lämmetessä. Vastustaja pääsi ekalle tauolle tilanteessa 2-0 kun Joni istutettiin jäähylle mailaan lyönnistä (päivän ainut jäähy meille). Tokassa erässä päivän ja kauden maalintekijämme Kaide tasoitti erän 2-2 tulokseen. Ensin Jonin syötöstä YV:llä vain 6 sekan kuvion päätteeksi ja vielä toistamiseen Villen syötöstä. Vikaan erään siis 4-2 tilanteessa. Vaikka vastustajakin väsyi tokan matsinsa vikassa erässä, ei Hämäys kuitenkaan saanut lisämaaleja ja paikat vain väheni loppua kohden. Vikalla kahdella minuutilla herpaannuimme ottamaan kolme maalia omiin, kun vastustaja pelasi aikaa ja juoksutti meidät puhki ensin. Totaalinen tappio paremmin organisoituneelle jengille 7-2. Pisteet: Kaide 2+0, Ville 0+1 ja Joni 0+1.
Tokassa matsissa pelasimme hieman huonompaa jengiä vastaan, joka kuitenkin onnistui voittamaan meidät hyvällä puolustamisella ja yksittäisillä vastahyökkäyksillä. Eli tavallaan he hoitivat homman meidän aseilla, kun me pidimme enimmäkseen palloa ja pyöritimme pitkiä hyökkäyksiä, jotka kuitenkin usein päättyivät siiheen myöhäiseen ja huonoon syöttöön. Sitä mitä tässä on viime aikoina tuskailtu. Tässä eka erä meni tasan 2-2 Kaiden taas toimittua tehohyökkääjänä kahdella maalilla. Tokassa erässä tasasimme maalit vastustajan tehdessä erän puolessa välissä maalin ja Villen kuitatessa erän lopulla tilanteeksi 3-3 vikaan erään. Vikassa erässä vastustaja teki ratkaisevan vastaiskun Hämäyksen jatkaessa huonoa yhteispeliä ja lopussa kun jalatkin hyytyivät, ei näyttänyt edes tasoitus olevan lähellä.. Vastustaja teki vielä vikan tyhjiin, mutta kello oli jo kulunut loppuun. Joten tulos harmittava 3-4 Rankolle. Pisteet: Kaide 2+0, Ville 1+0, Stefu 0+1, Marko 0+1 ja Leppä 0+1.
Ensi turnauksessa vastassa onkin "Uusi päävastustajamme" Idän Traktor sijalta 9. Kun me tipuimme sijalle 8. Idän Taktor on 3 pisteessä ja Rockottajat tippujan paikalla 2 pisteessä. Kyllä tässä jännää riittää..